perjantai 13. heinäkuuta 2012

Hasta luego Madrid!

Tässä sitä ollaan oltu Suomessa jo reilu kolme viikkoa. Madridissa en saanut enää aikaiseksi kirjoittaa blogia, joten tämä kirjoittaminen jäi nyt tänne Suomeen. Siinä loppuviikkojen aikana halusin vaan nauttia, enkä keskittyä blogin kirjoittamiseen.

Täytyy kyllä sanoa, että loppua kohti vaihtoaikani vain parani. Ehkä sekin ajatus, että kohta palaa takaisin Suomeen, kannusti ottamaan Madridista kaiken irti. Siellä alkoi olla jo sen verran kuuma, että Suomeen paluu kyllä myös toisaalta houkutteli, vaikka maauimalakin tuli kyllä testattua.

Tentit menivät hyvin. Kaikista kursseista pääsin läpi. Eli näillä näkymin sieltä pitäisi olla tulossa 18,5 opintopistettä. Ei mulla ollut kuin espanjan suullinen ja kirjallinen koe ja sitten sosiaalipsykologian koe. Kahdesta muusta kurssista ei ollut loppukoetta. 
Vaikka vaihtokauden alussa stressasin aika paljon, että kuinka tulen pääsemään näistä kursseista läpi, niin huomasin kuitenkin loppukeväästä, että hyvinhän minä olen oppinut, varsinkin ymmärtämään espanjan kieltä. Kolme neljästä kurssista oli nimittäin täysin espanjan kielellä, joten kyllä siinä huomasi kehittyvänsä. Ja oli kyllä ilo huomata se!

Kesäkuun alussa mulla oli vielä viimeinen vieras, Heta! 
Vaikka mulla olikin luentoja vielä silloin, niin kerittiin kyllä mukavasti tehdä kaikkea. Esimerkiksi käydä katsomassa tosi vaikuttava flamencoshow, käydä Madridin lähellä olevassa palatsissa, El Escorialissa, viettää botellónia eli puistojuhlaa Erasmus-kavereiden kanssa ja nauttia hyvästä ruuasta.

Flamencoa Cafe de Chinitaksessa

El Escorial
Viimeiset viikot Madridissa meni kavereiden kanssa ollessa ja nauttiessa Madridista. Oli pakko käydä joka keskiviikko 100 Montaditoksessa, jossa on keskiviikkoisin kaikki ihanat täytetyt leipäset ja tinto de verano-tuoppi euron kappale. Taisin jäädä vähän koukkuun siihen baariin!

Herkkupinchoja La Latinan alueella.
Hard Rock Cafe
Vaihtarikaverini iloisina metrossa.
Yliopisto kevätillassa luentojen jälkeen.
Kun kävin yliopistolla ja kansainvälisessä toimistossa viimeisen kerran, niin kyllä siinä tuli itku silmään kun koordinaattoritätien kanssa halailtiin ja hyvästeltiin. Täytyy sanoa, että jäi kyllä hyvin positiivinen kuva UFV:n kansainvälisestä toimistosta ja koordinaattoreista. Ei ollut mitään ongelmia heidän kanssaan missään vaiheessa. Asiat kyllä hoituivat.

Meidän yliopistolta näkyi hyvin Madridin keskustaan.

Siinä kun viimeisenä viikonloppuna pakkailin, niin ei sitä kyllä oikein tajunnut, että olen oikeesti lähdössä pois Madridista. Ja tuntui, että aika oli mennyt ihan tosi nopeasti. Ei sitä oikein pystynyt hahmottamaan. Välillä olin ihan innoissani, että olen menossa Suomeen, mutta sitten sen jälkeen tuli hirmu haikea olo, että olen oikeasti lähdössä pois täältä. Ja mietin, että milloinkohan noita vaihtarikavereita seuraavan kerran näkee.

Kämppikseni Elenan äiti on innokas kokki.
Viimeisenä iltana vietettiin minun läksiäisiä 100 Montaditoksessa. 
Oli ihan kauheeta ajatella, että nyt tämän jälkeen minä en enää näitä ihania kavereita näe, ainakaan heti. No, onneksi Hakima tuli vielä saattamaan mua lentokentälle, mutta muiden kanssa se ilta oli viimeinen. 
Oli oikein mukavaa istua terassilla siinä Gran Vian vieressä ja vielä imeä se suurkaupungin näky mieleensä. Ja siinä kun hyvästeltiin, niin ei sitä kyllä oikein vieläkään tajunnut, että ei me nyt sitten enää nähdä. Ja sitä me naurettiinkin, että sitä vaan ajattelee, että huomenna me taas nähdään. No, toisaalta ehkä parempi, ettei sitä vielä tajunnut.

Ihana ilta!

Ja tässä kun tätä kirjoitan, niin ehkä mä nyt itsekin viimein tajuan, että olen Suomessa, tai no etten ainakaan tätä blogia enää tämän jälkeen kirjoita. 
Kokemuksena tuo Erasmus-vaihto oli ihan mahtava.
Vaikka se ei ole kuin noin viisi kuukautta, niin kyllä siinä kerkiää aika paljon oppimaan itsestään ja oppimaan arvostamaan jotain asioita Suomessa. Ja kyllä asioita näkee vähän eri tavalla nyt Suomessa. Esimerkiksi olen kiinnittänyt huomiota suomalaisten vuorovaikutustilanteisiin. Joskus tuntuu, että ihmiset voisivat kyllä puhua toisilleen myös vähän enemmän, koska kommunikointi taas helpottaisi jonkun tilanteen edistymistä. Esimerkiksi kassalla...

Mitään hirmu voimakasta paluushokkia en kokenut. Olin jopa hieman pettynyt, kun astuin ulos Helsinki-Vantaan-lentokentältä, että eihän tämä tunnu mitenkään oudolta, että olenko mä näin tottunut Suomeen!
Mutta kyllä se Suomen vihreys sitten pisti silmään, hyvällä tavalla. Varsinkin kun istuin junassa Helsingistä Jyväskylään niin ihmettelin, että miten täällä voi olla näin vihreää ja miten tätä puskaa riittää! 
Kyllä mulla jotain negatiivisiakin tuntemuksia oli. Siinä vaiheessa kun lähdin Madridista, niin alkoi tuntumaan, että en haluakaan Suomeen. Ja kyllä se masensi kun heti paluupäivääni seuraavana päivänä alkoi satamaan vettä. Silloin oli pientä paluuahdistusta, mutta heti kolmantena päivänä tuntui jo melko normaalilta. Ihmettelin kylläkin, miten Jyväskylässä oli ihan hiljaista tiistai-iltana yhdeksän maissa. Olin jo niin tottunut siihen, että ihmiset käy joka ilta ulkona!

Suosittelisin kyllä vaihtokokemusta kaikille. Se kasvattaa luottamaan itseensä ja avaa silmiä aika paljon!
Ehkä tästä innostuneena voisin kokeilla vaihtoa myös jossain toisessa maassa! :)